Tietoa minusta

Oletko kiinnostunut positiivisesta elämänasenteesta, tavallisesta elämästä lapsiperheessä, hyvästä olosta ja kauniista asioista? Siinä tapauksessa, tervetuloa Sparkly Powderin pariin! Omat ajatukset juoksevat sitä vauhtia, ettei yhteen aiheeseen keskittymisestä tulisi mitään, joten keskustellaan ennemmin vaikka kaikesta maan ja taivaan välillä, kuin jäädään nyhväämään ja kyllästytään yhteen aihepiiriin.

Kun aikoinaan aloitin bloggaamisen halusin luoda blogin, jonka sisältöön lukijat pystyvät samaistumaan, saavat mahdollisesti neuvoja ja ennen kaikkea, että he tulevat hyvälle tuulelle. Haluan välittää sen blogin itselleni tuoman hyvän olon myös lukijoilleni.



Kuka minä olen?

Täällä kirjoittelee -92 syntynyt nuori nainen, joka elää ihan tavallista perhe-elämää pienessä kerrostalo kolmiossa. Ammatiltani olen lähihoitaja/lastenhoitaja, myös kotona olevat sihteerin, sisäkön, kokin ja "äidin pitää tietää kaikesta kaikki" hommat hoituvat käden käänteessä.


Toivottavasti viihdyt kirjoituksieni parissa. Jos mieleen tulee ehdotuksia esim. aiheiden suhteen, niin olen pelkkänä korvana. Voit jättää ehdotuksesi/kommenttisi postauksien kommenttikenttään. Kiitos!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! <3