18. helmikuuta 2017

Väsynyt, mutta onnellinen

Vauva-arki on ihanaa aikaa, koska silloin näkee kuinka pieni ihminen hymyilee, alkaa jokeltaa, löytää kätensä, sormensa, jalkansa, varpaansa ja tekee tuon kaiken ensimmäistä kertaa elämässään. Niitä hetkiä ei voi koskaan saada takaisin ja se tekee niistä niin arvokkaita. Aika kultaa muistot ja sen olen huomannut tässä kuluneen 2,5 kuukauden aikana. Ihanuuden lisäksi tämä aika on myös raskasta, kun katkonaiset yöunet verottavat jaksamista, imetys ei aina suju toivotulla tavalla ja ilmavaivat kiusaavat pientä ihmistä, joka aiheuttaa itkua ja kitinää. Myös raskauden varjopuolet ja synnytys olivat unohtuneet totaalisesti, mutta viime kerrasta olikin jo 5 vuotta aikaa.

Miika on 2. maaliskuuta jo 3kk ikäinen, vaikka tuntuu, että hän vasta syntyi. 50cm pitkä minimies oli 2kk neuvolassa jo 58cm pitkä ja 52-56cm vaatteet ovat vaihtuneet 62-68cm vaatteisiin ja kaukalopussikin alkaa jäädä jo pieneksi. Tammikuun viimeinen päivä saatiin myös nähdä hänen ensimmäinen hymy ja nyt ei naureskelusta meinaa tulla loppua, etenkin jos iskän tai siskon naama tulee näkyviin. Jokeltelu on myös alkanut, mutta on vielä vähäistä ja ennemmin vastaa jutteluun hymyllä, kuin jokeltamalla. Kaikki kuitenkin aikanaan.

Väsymyksestä ja oman-ajan puutteesta huolimatta en voisi olla onnellisempi pienestä perheestäni. Teininä kuvittelin olevani täysin erilaisessa elämäntilanteessa tällä hetkellä, mutta elämä on ajautunu näille raiteilleen ja näin oli varmasti tarkoitettu tapahtua, koska rakastan elämääni tällaisena, kuin se on. En sano, etteikö joskus tulisi epätoivon hetkiä, mutta sitä kautta oppii myös antamaan arvoa niille ihanille hetkille.

"Sydämeni on rauhassa, koska tiedän, että mikään, joka on tarkoitettu minulle, ei koskaan mene minulta ohi.

Ja se, mikä menee ohi, ei ollut koskaan tarkoitettu minulle." - hidasta elämää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! <3