14. joulukuuta 2016

Rakas pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen

2. joulukuuta 2016 klo 5.24 hän vihdoin päätti saapua! 41 tuntia pieni herra teki tuloaan, mutta kaikki se käytävän kävely päästä päähän, portaiden juokseminen kyllästymiseen asti ja 25tuntia valvomista putkeen oli sen arvoista. Synnytys päätettiin käynnistää vauvan hidastuneen kasvun vuoksi ja painoarvio oli rv38 eli viikko ennen käynnistystä 2,7kg. Synnytyssalissa koettiin pienoinen yllätys, kun meidän pieneksi alle 3kiloiseksi arvioitu poika syntyikin mitoin 3,4kg ja 50cm. Laitteetkin siis voivat erehtyä. Käynnistystä suunniteltaessa kätilö sanoikin minulle, että parhaiten vauvan koon osaa arvioida toista lastaan odottava äiti, sitten kokenut kätilö ja viimeisenä vasta tulee laitteet. Esikoinen oli syntyessään 2,8kg/48cm, joten tiesin miltä pieni kokoinen vauva tuntuu mahassa ja poitsua odottaessa ei siltä tuntunut. Olo oli nimenomaan tukala ja ahdistunut, kun tuntui ettei toinen mahdu mahaan.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt, kuten olisimme toivoneet. Matalat sokeriarvot, kohonneet tulehdusarvot ja niitä seurannut väsymys aiheutti sen, ettei poitsu jaksanut syödä riittävästi, paino laski ja hän joutui vastasyntyneiden valvontaosastolle. Kävin häntä 3h välein syöttämässä niin rinnalla, kuin nenämahaletkunkin kautta. Pääasia itselleni oli, että sain olla mahdollisimman paljon rakkaani kanssa ja tarjota turvallisen sylin, sekä tutun sydämen sykkeen hänessä kiinni olleista letkuista ja antureista huolimatta. Onneksi antibiootit alkoi tehota pian ja sokeriarvotkin saatiin kuntoon glukoositipalla ja päivä päivältä paranevalla ruokahalulla. Kotiuduimme kahdeksan pitkän päivän jälkeen ja poika on jo kuin kuka tahansa terve vauva. Ruokahalu on hyvä ja kun nälkä iskee on äidin oltava valmiuksissa välittömästi tai kuuluu hyvin loukkaantunut ääni sitteristä tai sängystä.


Synnytys meni kaikin puolin hyvin, vaikkakin kesti pitkään. Kroppa on palautunut hyvin, eikä jälkisupistuksetkaan vaivannut, kuin muutaman päivän synnytyksen jälkeen. Palautumista seuratessa olen miettinyt mihin kaikkeen naisen keho pystyykin ja miten?! Raskaudet, synnytys ja painon muutokset muokkaavat kroppaa, mutta jokaisen pitäisi osata arvostaa itseään ja kehoaan. Esikoisen synnyttyä mietin omaa suhtautumistani kehooni ja tunteet oli ristiriitaiset, koska en ehkä osannut käsitellä muutoksia oikein. Nyt suhtaudun muutoksiin suopeammin ja annan itselleni aikaa palautua ilman stressiä. Kropasta viis, kun kotona on kaksi ihanaa ja tervettä lasta.

Raskausviikko 39 vs. viikko synnytyksestä
Jos jotain opin noiden rankkojen 8 päivän aikana opin arvostamaan taas elämää ihan uudessa valossa. Kaikki voi muuttua hetkessä ja rankkoina aikoina hyvällä tukiverkostolla on iso osa siinä, miten pärjää ja selviää. Oma tukiverkostoni ja etenkin mieheni oli korvaamaton apu. Joka päivä mies kävi meitä sairaalassa katsomassa ja tukemassa, sekä muistuttamassa, että kaikki vielä järjestyy. Saatiin lupa lähteä ja oltiin pakattu jo lapset autoon, kun mies vielä katsoi minua silmiin ja sanoi "Mähän sanoin, että kaikki järjestyy". Yritäpä siinä olla itkemättä, kun hormoonitkin saa mielialat menemään kuin vuoristoradassa. Olen vaan entistäkin varmempi siitä, että olen löytänyt rinnalleni sen ihmisen, jonka kanssa haluan olla koko loppuelämäni.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! <3