18. marraskuuta 2016

Joulun odotusta ja askastelua

Viime viikolla meihin iski tytön kanssa askarteluvimma ja tehtiin loput joulukortit valmiiksi. Kun askartelusta kerran innostuttiin, niin kokeiltiin myös tehdä suodatinpussikranssi, joka tuntuu olevan suuressa suosiolla tänä vuonna, kuten myös joulupallokranssit. Osa tekovaiheista oli haastavia vielä 5-vuotiaalle, mutta esim. rypistelyvaiheessa pienistä ja näppäristä sormista oli suuri apu.


Näitä tarvitset:
- Kranssipohja
- Kuumaliimapyssy
.Suodatinpussej
- Sakset
- Jonkin pyöreän muotin
- Kynän
- Nitoja

1. Ota kaksi suodatinpussia ja aseta ne päällekkäin. Tämän jälkeen aseta esim. lasi suodatinpussien päälle ja piirrä sen avulla ympyrä päällimmäiseen suodatinpussiin.
2. Pidä suodatinpussin edelleen päällekkäin, nido ne yhteen piirtämäsi ympärän keskeltä ja leikkaa ympyrä irti.
VINKKI! Huomioi nitojasi koko ympyrää piirtäessäsi. Itselläni oli käytössä pieni nitoja, joten ympyrä oli piirrettävä melko reunaan, jotta niitin sai laitettua keskelle ympyrää.
3. Kun olet leikannut ympyrän sinulla on 4 ympyrän muotoista palaa niitattuna yhteen. Ala kerros kerrallaan rypistelemään paperia, jolloin se alkaa muistuttamaan ruusua.
4. Rypisteltyäsi jonkin verran ruusuja voit niistä jo osan liimata kranssipohjaan, jolloin on helpompi hahmottaa, paljonko ruusuja vielä tarvitaan (meillä meni n. puoli pakettia).

Ei ole mitään tarkkaa tapaa asetella ruusuja vaan ne voi asetella ihan kuten itse haluaa. Kranssin ulkonäkö vaihtelee sen mukaan, kuinka tiheästi ruusut asettelee. Jos haluat laittaa paristokäyttöiset valot kranssiin, se kannattaa tehdä samalla, kun ruusuja liimaa, jolloin ruusut on helppo liimata valojen ympärille.


Meillä odotetaan jo kovasti joulua niin itse juhlan osalta, mutta myös uuden perheenjäsenen osalta. Tuleva isosisko oli ajatellut, että kun puhutaan pikkuveljen syntyvän joulun alla, että se syntyisi jouluaatto aamuna ja sitten sairaalasta lähdettäisiin käymään ensin papalla ja siitä jatkettaisiin miehen vanhempien luokse viettämään aattoiltaa. Luojan kiitos, en taida selvitä yhtenä kappaleena jouluaattoon asti. Olo on meinaan jo todella tukala, kun vauvan tila on vähinnä ja potkut on muuttuneet pahoinvointiakin aheittavaksi mönkimiseksi.

Äitin ahkera ja luotettavin apulainen niin leivontapuuhissa, kuin kotitöissäkin

Jännittyneenä odotetaan, että koska lähtö tulee. Eilenillalla tuli paljon harjotussupistuksia ja miehellekin sanoin, että nyt alan vasta tajuamaan, että lähtöhän voi tulla melkeinpä koska tahansa. Itseäni ei niinkään jännitä itse synnytys, mutta esikoisen hoidon järjestyminen sillä hetkellä ja sairaalaan ehtiminen ajoissa sitten sitäkin enemmän. Mutta asioilla on tapana järjestyä, joten luotetaan siihen tälläkin kertaa.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! <3